Tampereen Taivaltajat ry
Tampereen Taivaltajat ry on vuonna 1958 perustettu kuntoliikunnan ja retkeilyn parissa toimiva Suomen Ladun jäsenyhdistys, jossa jäsenmäärä on yli 2500. Yhdistyksemme kuuluu Hämeen Latualueeseen.
Toiminta-ajatuksena on tehdä luonnossa tapahtuvasta liikunnasta kansalaistapa. Tätä toiminta-ajatusta yhdistyksessämme toteutetaan järjestämällä kuntoliikun-tatilaisuuksia, retkiä ja vaelluksia sekä koulutusta.
Pääasiassa jäsenistölle suunnattua toimintaa ylläpitävät jaostot, ks. sivu Jaostojen toimintaa. Tärkeimmät harrastusmuotomme ovat hiihto, lumikenkäily, kävely/ sauvakävely, lentopallo, pyöräily, melonta ja patikka- ja hiihtovaellukset sekä Etelä- että Pohjois-Suomessa, ensiapu- ja etsintä (vapaaehtoinen pelastuspalvelu) sekä perhetoiminta. Lisäksi Taivalpirtillä on mahdollisuus kesäisin pelata lentopalloilun lisäksi kyykkää ja mölkkyä ym.
Yhdistyksen kesäajan toimintapiste on Hervannan takamailla sijaitseva Taivalpirtti. Talvisin, lumitilanteen niin salliessa se toimii hiihtomajana, jonne johtaa latuja niin Hervannasta, Kangasalta kuin Lempäälästä.
Tampereen Taivaltajat järjestää yhdessä Valkeakosken Retkeilijöiden kanssa Pirkan Hölkän lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Saman tapahtuman yhteydessä TU-38 järjestää Pirkan Kiepin.

Tapahtumalista
Uutiset
Uusin Tapahtumat -lehti luettavaksi
Suomen Ladun jäsenenä pääset osaksi aktiivisten ulkoilijoiden joukkoa, joka edistää suomalaisten ulkoilumahdollisuuksia. Jäsenenä pääset osallistumaan Suomen Ladun jäsenyhdistyksen toimintaan, saat neljä kertaa vuodessa Latu&Polku-lehden ja voit hyödyntää lukuisia muita ulkoilijan jäsenetuja. Meitä on jo lähes 90 000, liity sinäkin!
