Keskustelupalsta

« aihelistaan

Syksyn tapahtumia?


  • Reijo Laamanen

    17.8.2015 klo 15:04
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    Taivaltajien tapahtumalistaan on merkitty 10.10.2015 Lapsiperheiden syyspäivä Taivalpirtillä.

    Nyt olisi hyvä aika ja tilaisuus tuoda esiin ideoita siitä, mitä tuolloin tehtäisiin.

  • nimimerkki

    Reijo Laamanen

    19.8.2015 klo 06:42
    Tuntuu menevän yksinpuheluksi tämä asia. Taitaa väki olla vielä "kesälaitumilla" tai ainakin kesätunnelmissa. Nyt olisi kuitenkin hyvä tietää, että onko tilaisuuteen tulijoita ja minkä ikäistä joukkoa on tulossa. Sen perusteella ohjelman laatiminen olisi paljon helpompaa. Joten antakaapa kuulua itsestänne tällä palstalla tai sähköpostitse. Mikäli mitään kommentteja ei tähän tule elokuun aikana, katson ettei tilaisuutta tarvitse järjestää. Taivalpirtillehän aina voi kuka tahansa Taivaltajien jäsen mennä ja järjestää itselleen sopivaa toimintaa.

  • nimimerkki

    Tiiti

    19.8.2015 klo 21:00
    Heipsis. Tulen paikalle 4- ja 1-vuotiaiden kanssa. Toivoisin syyspäivän olevan valoisan aikaan. Meille riittää ohjelmaksi sadeleikit ja nuotiomakkarat sekä lämmin Pirtti.

  • Reijo Laamanen

    6.10.2015 klo 19:07
    Järjestäjien virta kului muihin kiireisiin ja tämä tapahtuma peruuntuu. Toivottavasti saamme akkumme ladattua ja pääsemme jatkamaan hyvin alkanutta toimintaa.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Syksyn tapahtumia?